Esittelen kirjoja, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen – kirjoja, jotka ovat minulle hyvin merkityksellisiä.
Kerron kirjoista, joista uskon olevan paljon hyötyä ja iloa ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Nämä ovat kirjoja, jotka voivat muuttaa lukijan elämän, jos kirjat luetaan ajatuksella ja niiden aiheista inspiroidutaan. Inspiroituminen merkitsee usein muutosta parempaan.
Tekstini EIVÄT ole kirja-arvioita. Haluan tuoda jokaisen kirjan viisautta esille, ja toivon, että lukija saisi niistä ahaa-elämyksiä ja oivalluksia sekä halun perehtyä lisää aiheeseen.
–––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Maria Nordinin loppuvuodesta 2020 ilmestynyt kirja Eroon oireista on toiseksi tärkein koskaan lukemani kirja. Täynnä syvää viisautta. (Se itselleni tärkein kirja on tulossa tälle sivulleni myöhemmin).
Kirja kertoo tietoisuustaitomenetelmästä, jossa käytetään oireita ja sairauksia ikään kuin tienviittoina kohti oman voiman löytämistä. Kun oman voiman löytää, voi tapahtua ihmeitä. Menetelmä EI OLE lääketieteellinen hoito, eikä se sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa. Kirjan lukeminen on matka itseen, sinne “syvimpiin sopukoihin”. Maria kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi ja kertoo myös omasta tiestään matkalla paranemiseen ja selkeyteen. Lukemisen edetessä palapelin osaset loksahtavat paikalleen.
Tämä on sinulle, joka haluat millä tahansa elämän osa-alueella oikeasti auttaa itseäsi nauttimaan enemmän elämästä ja tuntemaan useammin iloa, onnea, terveyttä, kiitollisuutta, rakkautta tai ihan mitä toivot. Kirja on paljon enemmän kuin mikään self-help -kirja. Meidän sisäinen voima, jota hallitsemme ajatustemme ja mielen avulla, tulisi olla oppiaineena kouluissa. Silloin ihmiset säästyisivät paljolta kärsimykseltä. Nordin ei lupaa kenellekään parantumista tai mitään muutakaan. Hän antaa työkalut ja kannustaa. Jokainen on vastuussa omista ajatuksistaan ja teoistaan. Toinen ihminen voi vain antaa neuvoja ja tienviittoja.
Kirja ilmestyi marraskuussa 2020 ja painos loppui noin kuukaudessa. Helmikuun alkuun mennessä kirjaa on myyty kustantajan mukaan noin 6000 kappaletta. Joulukuussa kirja oli noin kolmen viikon ajan Adlibriksen myydyin kirja. Tietokirjojen joukossa Eroon oireista -kirjalla oli eniten uusia varauksia Helmet-kirjastoissa 28.1-4.2.2021.
Olen soveltanut kirjan teemaa omaan elämääni useamman vuosikymmenen ajan erittäin menestyksellisesti. Olen ajatuksillani ja asenteellani luonut tietynlaisen, haluamani identiteetin itsestäni itselleni. Olen luonut oman elämäni luomalla tietoisesti osan hermoverkoistani (neuroplastisuus). Olen muokannut elämäni osasia haluamaani suuntaan tai juuri sellaiseksi kuin visioin ne. Tavoitteeni ovat liittyneet niin ulkoiseen olemukseeni, terveyteeni, vapauteen, omistamani rahan määrään, ajankäyttöön, työhöni, ja kaikkeen muuhun, mitä vain olen muistanut keksiä! Myös pienen pieniin yksityiskohtiin. Toimii! –– LUE LISÄÄ KIRJASTA…
**** Helsingin Sanomien 4.2.2021 julkaistu juttu Nordinista ja hänen opettamasta tietoisuustaitomenetelmästä. Mukana kirjoittamani palaute lehden toimitukselle. Kysyn, koska Helsingin Sanomat (tai mikä tahansa muu media) kirjoittaisi vihdoin asiallisen ja tieteeseen pohjautuvan jutun mielen & ajatusten voimasta? Tietoisuuden paremmalle ymmärtämiselle on suuri tarve etenkin nyt, kun ihmiskunta kipuilee edetessään evoluution tiellä.
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Kirjailija, kundaliinijoogan opettaja ja joogakoulun perustaja sekä elokuvaohjaaja Mervi Enqvistin vuonna 2023 ilmestynyt kirja Kadotettu tieto – muinaiskansojen viesti maailmalle (Viisas Elämä, 222 sivua) on Enqvistin viides tietokirja.
Kirjan nimi ’Kadotettu tieto’ sai minut tarttumaan kirjaan, koska omassa elämässäni tämä teema on tällä hetkellä tärkeä. Piti tietysti ensin varmistua, että tarkoitamme samaa ’kadotettua tietoa’.
Takakannesta: ”Oletko miettinyt, mistä elämän energia syntyy ja miten se vaikuttaa meihin? Kirjassa Kadotettu tieto – muinaiskansojen viesti maailmalle pohditaan elämän mysteeriä henkisestä näkökulmasta. Jokaisessa ihmisessä uinuu kundaliinienergiaa, mutta mitä se käytännössä on? Mitä tarkoittaa tietoisuuden herääminen? Entä mikä on sydämen merkitys henkisyydessä?
Ihmiskunta on aina etsinyt vastausta elämän perimmäisiin kysymyksiin. Olemme kuitenkin vieraantuneet sydämen viisaudesta, johon useilla muinaisilla kulttuureilla oli läheinen yhteys. Ihmiskunnan yhteinen tietoisuus näkyy esimerkiksi tarinoissa maailman synnystä. Monet viisaudet elävät edelleen myyteissä.
Kirjan jokaisessa osiossa on harjoituksia, jotka nostattavat, avaavat ja tasapainottavat elämänenergiaa. Lisäksi kirjan viimeisessä luvussa on ohjeet Sydänmeditaatioon, joka auttaa luomaan yhteyden omaan sisäiseen viisauteen.”
Pääsin lukijana kiehtovalle matkalle elämän mysteerien pariin. Näistä aiheista ei valitettavasti pääse lukemaan lehdistä tai median kautta kuin harvoin. M.E. (Mervi Enqvist) ohjaa ja kannustaa lukijaa etsimään vastauksia paljon laajemmalta kentältä kuin mihin länsimainen tiede on meitä ohjannut. Kaiken perusta, kivijalka, on jotain muuta kuin materiaa & materialismia.
Kirjan nimi KADOTETTU TIETO viittaa siihen, että ihmiskuntamme on ollut paitsi vanhaa, ikiaikaista viisautta jo vuosituhansien ajan, joidenkin arvion mukaan 4000-6000 vuotta.
Tieto viisaudesta on koko ajan ollut syvällä meidän sisimmässämme, mutta vain pieni osa ihmiskunnasta on löytänyt ja ymmärtänyt sen olemassaolon.
–– LUE LISÄÄ KADOTETTU TIETO -KIRJASTA …
________________________________________

Filosofian tohtori Johanna Blomqvist on kylmävesiuintiin hurahtanut fyysikko, yrittäjä ja kansainvälisesti julkaissut kirjailija. Blomqvistin kolmas kirja Veden Mysteeri – sukellus syvimpään olemukseemme ilmestyi syksyllä 2023.
Uutuusteos perehtyy veteen niin tieteen, fysiikan kuin uusimpien tutkimustenkin avulla tarjoten lukijalle kattavan kuvan veden rakenteesta, vesitutkimuksesta ja siitä, miten vettä on lähestytty luonnontieteissä. Tietokirja auttaa myös Blomqvistin omien kokemusperäisten vesitutkimuksien ja avantouinnin kautta lukijaa löytämään uudenlaisen yhteyden veteen – meidän jokaisen syvimpään olemukseemme.
”Väitän, että ymmärtääksemme paremmin itseämme, meidän pitäisi yrittää ymmärtää paremmin vettä.”
TAKAKANNESTA: Mitä oikein tiedämme vedestä? Veteen kätkeytyy monia mysteereitä. Miksi jää kelluu? Miten meduusa on tietoinen olento, vaikkei sillä ole aivoja? Millaista vesi on ihmisen sisällä? Voimmeko vettä hoitamalla tervehdyttää myös itseämme?
Tämä tietokirja antaa kattavan kuvan veden rakenteesta, vesitutkimuksesta ja siitä, miten vettä on lähestytty luonnontieteissä. Lisäksi teos kuroo yhteen kysymyksiä veden ja tietoisuuden sekä veden, muistin ja intention suhteesta.
Lukijaa kuljetetaan kuin virran mukana alkumyyttien lähteiltä kylmään mereen ja pohjavesiin. Vesi elää vuorovaikutuksessa, missä tahansa se on, myös ihmisessä. Vedestä voi tulla eräänlainen henkinen opettaja, joka ohjaa lukijaa lähemmäs itseään.
– LUE LISÄÄ VEDEN MYSTEERI -KIRJASTA.
.
.
.
_____________________________________

Fyysikko Johanna Blomqvistin toinen kirja Hypertodellisuus – Olet olemassa ja merkittävä on kirja siitä, millainen todellisuus on ja miksi sillä on väliä. Mitä on tietoisuus? Onko meillä vapaa tahto? Onko aikaa olemassa?
Todellisuutta ymmärtämässä. Todellisuus on fyysinen ja henkinen. Voisivatko nämä kaksi puolta kohdata ja nostaa meidät aivan uudelle tasolle? Mitä moderni fysiikka kertoo meille todellisuudesta?
Hypertodellisuus. Millainen on todellisuus ja miksi sillä on väliä? Mikä vaikutus meillä on fyysiseen todellisuuteen? Mitä moderni fysiikka kertoo todellisuudesta?
Olet olemassa ja merkittävä. Miten tähän päätelmään voidaan tulla modernin fysiikan kautta?
Todellisuus ja hyvinvointi – Luommeko todellisuutemme? Sanotaan että ajatuksillasi luot oman todellisuutesi. Mitä tiede sanoo tähän ja jos näin on, miten tehdä tätä käytännössä? Hyvinvoinnin ja tavoitteiden luominen saattaa vaatia oman todellisuuskäsityksen laajentamista
”Haluaisin tietää, mistä tässä esityksessä on kyse
ennen kuin se on kokonaan ohi.” – Fyysikko John A. Wheeler kirjassa Geons, Black Holes & Quantum Foam
–– LUE LISÄÄ HYPERTODELLISUUS KIRJASTA…
.
––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Fyysikko Johanna Blomqvistin ensimmäinen kirja Kvanttifysiikasta energiahoitoihin on fyysikon matka mieleen ja paranemiseen.
”KVANTTIFYSIIKAN MUKAAN OLEMME MUUN MUASSA KAIKKI YHTÄ JA SAMAA VÄRÄHTELEVÄÄ ENERGIAA”
”Kehomme on soluja, jotka ovat koostuneet molekyyleistä, ja nämä taas atomeista. Kaikki materia on muodostunut atomeista. Nämä puolestaan ovat energiaa, ja koko molekyylin, atomisysteemin energia voidaan kuvata kvanttimekaniikalla. Atomit, jotka ovat tyhjää täynnä, luovat kiinteän maailman, jonka me näemme. Olemmekin hiukkastasolla siis energiaa ja värähtelyä. Kvanttimekaniikan mukaan materia onkin illuusiota.”
Kvanttifysiikasta energiahoitoihin -kirja käsittelee mieltä ja tietoisuutta kvanttifysiikan kautta. Kirja kertoo siitä miten uudet ajattelutavat voivat avata uudenlaisen näkymän itseemme ja omiin voimavaroihimme. Kirja kertoo energiahoidoista, paranemisesta, todellisuuden luonteesta, havainnoista ja yllättävistä kokemuksista fyysikon silmin.
”KVANTTIFYSIIKKA EDELLYTTÄÄ MUUTOSTA TODELLISUUSKÄSITYKSESSÄ JA TOIMII SILTANA YHDISTÄEN AINEEN MAAILMAA TAKAISIN HENGEN MAAILMAAN.”
JOHANNA: ”Olen kirjassa kuvannut tiedettä ja useita tutkimuksia, jotka kertovat omaa tarinaansa mm. siitä, miten tietoisuutemme vaikuttaa havaitsemaamme todellisuuteen ja mielemme kehoon. Matkani on kulkenut tieteen ja rationaalisen ajattelun parista henkisyyteen ja sisäiseen tietoon. Matkani alkoi halusta auttaa läheisiäni. Kuulin sairauksista ja vaivoista, joihin lääketieteellä ei ollut parannuskeinoa (esim. crohnin tauti, kilpirauhasvaivat, syöpä). Energiahoitaminen on ollut minulle omien uskomusten kyseenalaistamisesta ja rajojen rikkomista. –– LUE LISÄÄ KIRJASTA….
_________________________________________
.

Elviira Krebberin uusin kirja Kevyempi KETO -käsikirja (Viisas Elämä 2021) kertoo miten kasvisruokailija voi terveellisellä tavalla noudattaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Mukana myös kuvia ihanista, maistuvista, terveellisistä ruoista resepteineen.
Voiko kasvisruokailija todellakin noudattaa ketogeenista ruokavaliota? Kyllä voi, ehdottomasti, sanoo ketogeenisen ruokavalion johtava asiantuntija, Suomen ensimmäinen sertifioitu Keto Coach, diplomiravintoneuvoja, filosofian maisteri ja viittä vaille valmis ravintoterapeutti Elviira Krebber. Hänen uusin kirjansa Kevyempi KETO –käsikirja kevyemmän ketoilun ystäville valaisee ketoilua kasvisruokavalion pohjalta. Koska vegaaniruokavalioon liittyy usein haasteita ja sudenkuoppia, Elviira antaa ohjeita, miten ne vältetään.
Elviira on ketogeenisen ruokavalion pioneereja Suomessa. Hänen Low-Carb, So Simple -facebook sivullaan on noin 755 000 seuraajaa ympäri maailmaa. Elviiralla on myös oma blogi: www.lowcarbsosimple.com. Elviira sanoo olevansa tutkijaihminen. Hän hakee kaiken tiedon maailmalta uusimmista tutkimuksista.
Elviiran oma, hurja tarina terveyden tielle: Elviira Krebberin oma matka ketoruokavalion pariin oli tuskien taival. Hän sairasteli jo lapsena paljon ja sairastelu jatkui aikuisikään. Elviiralla diagnosoitiin muun muassa ärtyvän suolen oireyhtymä ja lopulta paksusuoli piti poistaa kokonaan. Vatsakivut eivät tästä helpottaneet vaan paino laski hälyttävän alhaiseksi, sillä syöminen tuotti tuskaa. Krebber alkoi etsiä konsteja paranemiseen. Näin hän löysi ketogeenisen ruokavalion. Puhtaaseen ketogeeniseen ruokaan siirryttyään hän sai terveytensä takaisin ja pääsi eroon migreenistä, paniikkihäiriöistä ja masennuksesta, nivelkivuista, anemiasta sekä lukuisista muista terveysongelmista. Näin hän löysi ketogeenisen ruokavalion. Puhtaaseen… –– LUE LISÄÄ KIRJASTA