Kirjan tekemisestä / osa 2 (+ lukijapalaute)

Kirjan (Kansallispuistot – maamme luonnon helmet) tekemisestä / osa 2 (+ lukijapalaute kirjasta sivun lopussa)

KIRJAN ILMESTYMISEN JÄLKEEN:

* Blogi-valokuva etusivulla (& Home-sivu): Helsingin Musiikkitalolla oli 30.9-17 suuri kuorolaulukonsertti, jossa näytettiin samalla sekä Heikki Willamon, Perttu Saksan että minun luontoaiheisia valokuvia.

Pertti Salolainen valokuvaa minua ja kirjaani, jonka juuri osti itselleen. Kuva: Harri Likki.

Kirjani suurin yksittäinen tavoite on innostaa ihmisiä lähtemään ulos luontoon. Se tosiaan näyttää onnistuneen palautteen perusteella. Siltä kuulostaa. Kts. lopussa olevaa palautetta.

En koskaan osannut edes haaveilla tämänlaisesta palautteesta tai kirjamyynnistä. Ensimmäinen painos loppui kahdessa viikossa. Tulipa kiire tilata seuraava painos. Myyntiin tuli kuukauden tauko! Marraskuussa tuli kolmas painos myyntiin.

Kirjan ilmestymiseen kuuluu markkinointi, joista näkyvimmät hetket tapahtuvat esiintymällä erilaisilla lavoilla niin kirjamessuilla, kirjakaupoissa,  yhdistysten järjestämissä luontoilloissa tai kirjastoissa.

Oma ”näkyvin” hetkeni oli heti seuraavana aamuna (25.8-17) kirjan julkkareista aamulla klo 06-07 aikaan. Hesan Bottalla pidetyn julkistamistilaisuuden jälkeen sain puhelinsoiton YLE:n Aamu TV:n tuottajalta Annalta, joka pyysi seuraavaksi aamuksi Pasilaan. Aamu viiden herätys siinä fyysisesti uupuneessa tilassani kuulosti kamalalta (vaikka olenhan herännyt lukuisia kertoja paljon varhaisempinakin kellon aikoina luontoa kuvaamaan).  Noin 10 minuutin ajan saisin kertoa projektistani ja näyttää kuviani. Selvä,  minä tulen. Siitä esiintymisestä on poikinut moni uusi esiintymistilaisuus muun muassa kirjastoihin tai kamerakerhoiltoihin. Ja sen esiintymisen takia on todella moni lähettänyt kirjatilausviestin sähköpostiini.

Lyhyt videoklippi kirjani sisällöstä facebookissa: Tea Karvinen Photography

Täältä löytyy kirjan sivuja, julkaistuja lehtijuttuja ja TV-esiintyminen (Yle:n Aamussa 25.8-17)

Kirjani (Kansallispuistot – maamme luonnon helmet) julkistettiin Bottalla Helsingissä 24.8.2017. Ylioppilaskunnan Laulajia oli paikalla tuomassa arvovaltaa tilaisuuteen. Kuva: Petri Mulari.

 

Helsingin Sanomat kirjoitti sivun jutun minusta, kansallispuistoprojektistani ja kirjastani. Kiitos. Kuva: Emilia Kangasluoma (Nuuksio). Myös monet muut lehdet huomioivat ison työni tämän jälkeen.

Luulin, että isoin fyysinen väsymys tuntuu kirjaa kirjoittaessa, kun lepopäiviä tai puolikkaitakaan ei ole yli 7 kuukauteen. Mutta vasta syyskuun alussa, kun kirjan ilmestymisestä oli kulunut puolitoista viikkoa, sain rankimman väsymyskohtauksen.  Stressitila kesti pahimmillaan noin 3 vrk ja sen jälkeen lievempänä vielä pari vuorokautta. Kova fyysinen väsymys jatkui edelleen, sillä olin ns. “tien päällä” kesän ja syksyn yli 5 kuukautta suoraan kirjan teon jälkeen ilman lepopäiviä. Piti tehdä vauhdilla eri kuvaesityksiä tietokoneella ja valokuvata tiettyä materiaalia kuvaesityksiin kansallispuistoissa. Syksyllä ja talvella kirjahärdelli vain jatkui. Pääsin kotiin 10.11. Vaikka vieläkään en ehdi kirja- ja lehtipinoja purkamaan (niitä lukemaan), on työnteko tehokkaampaa kuin reissussa.

Mielelläni jatkan kirjojen postitusta kaikille halukkaille (tilauslomake book-sivulla) ja annan haastatteluja medialle. Haluan kertoa ja välittää kansallispuistojen ja luonnossa liikkumisen “ilosanomaa.” Tulen esiintymään ensikin vuonna useissa Suomen kirjastoissa ja muissa tapahtumissa näyttämässä valokuviani. Järjestän myös workshop-tilaisuuksia.

 

Syyskuussa selvisi, kuka ihminen on kirjani kannen kuvassa. Otin valokuvan 9.9.2013 aikaisin aamulla Riisitunturin huipulta kohti Kitkajärveä, joka kylpi sumussa. Kansikuvapoika on luontokuvaaja Jarmo Manninen!

Tulin kahville Espooseen entuudestaan tuntemattoman pariskunnan kotiin ja samalla signeerasin 72 kirjaani, jotka he ostivat yritykselleen.
Sain pitää valokuvanäyttelyni (Kansallispuistot – maamme luonnon helmet) Kuusamotalon Kaamosgalleriassa syyskuun ajan. Avajaiset olivat Kuusamo Photo Nature -festivaalin yhteydessä. Näyttelyssäni on 26 canvastaulua.
Tea ja Kirsi (MacKenzie) esiintymässä Helsingin Kirjamessuilla.

…….

Saamaani PALAUTETTA kirjasta:

”Kirja on luettu mielenkiinnolla ja innolla läpi nautiskellen! Tulipa käytyä helposti kansallispuistot läpi lukiessa. Kirja on hyvä opas jatkaessani itse perheen perustamisen myötä kesken jäänyttä kansallispuistokierrosta. Olet tehnyt valtavan urakan. Kuvat ovat todella hienoja ja tarinat kerrassaan mahtavasti kerrottuja.  Monet naurut sain nauraa lukiessani ja monille olen kirjaa suositellut. :-)  Kirja yllätti hauskuudella ja kattavalla tietopaketillaan. Tällaiselle teokselle oli sopiva paikka näin juhlavuotenamme.”   – Kaarina H.

”Kirjaa pitää selata uudelleen jatkuvasti. Kuvat puhuttelevat sieluun saakka. Tämän laitan jakoon (facebook). Haluan ihmisten löytävän tämän täydellisen luonto-HELMEN. Ison urakan olet tehnyt. Onhan lopputulos oikea AARRE!”  – Sirkka K.

“Lukijan helpotukseksi kirja ei ole tekninen luettelo käymisen arvoisista paikoista hengästyttävine numerotietoineen. Kirja ei yllytä suorittamaan. Sen sijaan Karvinen kuljettaa lukijan kansallispuistoihin kuin persoonallinen opas, jota tekee mieli kuunnella.” – Suvi Jylhänlehto / Maaseudun Tulevaisuus 20.9-17

”Tämä on todella HIENO kirja. Ymmärrän, että työmäärä on ollut valtava. Lopputulos on mielestäni tasapainoinen ja onnistunut tuoden olennaisen hyvin ja kauniisti esiin (tehden kunniaa mahtavalle luonnollemme).”   – Klaus K.

”Kirja on ihana, tuli hirveä hinku päästä retkelle joka paikkaan, niihinkin puistoihin joista oli ajatellut ettei niin kiinnosta. Eli toimii niin kuin olit ajatellutkin :-)”    – Tuija K.

”Sallit annettavan palautetta kirjastasi Kansallispuistot Maamme luonnon helmet. Kiitos kirjasta, jonka luin miltei yhdeltä istumalta ja osan jo kahteen kertaan. Olin kuvitellut kirjan sisältävän pääosin valokuvia, mutta olin tosi yllättynyt sen ihanasta muustakin sisällöstä – “jutustelevista” teksteistä, historian liittämisestä tuokiokuviksi mukaan sekä huumorin pilkahtelusta. Tuntui kuin olisin ollut retkillä kuulolla, miten asiaa tuntevat paikalliset ja muut opastajat olivat mukana kertomassa omilla nimillään. Voi sitä kasvien ja eläinten outojen nimien määrää, joita en ollut koskaan kuullutkaan. Koska olen iältäni jo 78 vuotta, ovat jotkut kuvatut toiminnot minulle tuttuja lapsuudestani Pohjois-Karjalassa ja muistelen niitä nyt Varsinais-Suomessa…  Kirja tulee olemaan seurassani tiiviisti enkä helpolla väsy sen antiin.  Toivotan hyvää jatkoa kirjailijan ja valokuvaajan uralle!” – Aino K.

”Tea, huikeita kuvia! Ja hyvä tv-haastattelu. Loppusanasi saivat kylmät väreet kroppaan. Olet kyllä alasi huippu!”  – Kaisa V.

”Nyt nähtävinä olevat kuvat ovat kaikki ihan verenseisauttavia.”  – Risto P.

“Tea Karvisen kuvat saavat haukkomaan henkeä, ja aistimaan auringon lämmön, metsän tuoksun, aamukasteen ja pakkasyön hiljaisuuden. Kyynel nousee silmäkulmaan: elämme satumaisen kauniissa maassa. Historia, kulttuuri, elinkeinot ja luonnontuntemus punoutuvat luontevasti yhteen, kun kuunnellaan kansallispuistojen ihmisten tarinoita. Eiväthän ne elämässä erillisiä olekaan. Lukiessa oppii ihan huomaamattaan vaikka mitä. Tämän kirjan haluan antaa sekä vanhemmilleni että lapsilleni. “  – Tanja T.

“Kirjan suurin ongelma on se, että se on liian hyvä. Tekstit ovat ihan mielettömän mielenkiintoisia ja kuvat hienoja ja oivaltavia! Näistä aiheutuu valtava into päästä niihin paikkoihin, joissa ei vielä ole käynyt ja kaipuu niihin paikkoihin joissa on jo käynyt. Kirjaa lukiessa siis alkaa harmittamaan pitempiaikaista ajan viettämistä luonnossa haittaavat palkkatyöt ja muut velvoitteet.” Juha K.

“Karvisen kirjassa on myös hauskoja anekdootteja puistojen historiasta: hän kertoo Lemmenjoen kullankaivajat hurmanneesta kauniista Petronellasta, ja Hiidenportin kansallispuistossa asuneista pontikankeittäjistä joiden ryyppyjä riski Elsa-emäntä säännösteli. Tiilikan kansallispuiston osuudessa tulee esiin savon murre, Lieksan Patvinsuon puistoon taas liittyy kalamaja jolla Hollannin silloinen prinsessa Beatrix vietti häämatkaansa. Rauhallisen paikan oli vinkannut Urho Kekkonen.” IL 13.9-17 Marianne Zitting

“Thank you dear Téa for mailing it to me! Your whole book is just stunning, not only the photographs but the texts too; words and emotions of an incredibly strong, passionate and dedicated woman.”  – Elizabeth W.

Retkipaikka (25.9.2017)

https://retkipaikka.fi/vapaa/esittelyssa-tea-karvisen-nayttava-uutuusteos-kansallispuistot-maamme-luonnon-helmet/

“Jo ensitutustumisella kirjan peruspuitteet vaikuttavat olevan varsin hyvät. Kirja on sopivan kokoinen – ei tihrustettavan pieni, eikä toisaalta mikään järkäle. Selatessa kirja näyttää ja tuntuu laadukkaalta, kauniilta ja uudelta. Kirjan parasta antia on sen faktoilla kansallispuistoille rakentama lisäarvo kenen tahansa kulkijan silmissä: kun astut kansallispuiston portista, katsot paikkaa heti ensiaskeleilla täysin eri tavalla, kun tunnet hieman sen taustoja. Suo ei ole vain suo: jos historia olisi mennyt toisin, se voisi olla turvetuotantoalue. Metsä ei ole vain metsä: saattaa olla, että sen saaminen ‘luonnontilaiseksi’ on vaatinut kovaa ja harkittua työtä, paikallisten päättäväisyyttä, yhteishenkeä ja teollisuudesta saatavan nopean rahan mahtia vastaan taistelemista.”

”Jokaisella Suomen kansallispuistolla on oma tarinansa, ja juuri ne tarinat tämä kirja nivoo yksiin kansiin hienolla ja arvokkaalla tavalla.”

”Ennen kaikkea suosittelen kirjaa kuitenkin ihan tavallisille retkeilijöille, jotka haluavat tietää asioita hieman maisemaa syvemmältä. Ennen kuin astut kansallispuistoon, lue, mikä on sen tarina. Luonto, joka muutenkin olisi silmiesi edessä lumoavan kaunis, muuttuu entistä kauniimmaksi ja entistä merkityksellisemmäksi.”   – Jonna Saari

Tea, Mika Honkalinna ja Kirsi MacKenzie Helsingin keskustan Akateemisessa 1.11-17. Kuva: Petra Kakko
Turun kirjamessut 8.10-17. Kuva: Vesa-Matti Väärä.